Kysymysosio
Yleistä
Kuinka hyvä tilojen äänieristys on?
Puhelinkoppien ja neuvottelutilojen avulla voidaan poistaa tehokkaasti häiriöitä ja lisätä tuottavuutta työpaikalla. Tämä edellyttää kuitenkin, että ne ovat aktiivisesti käytössä. Koko potentiaalinsa hyödyntämiseksi niiden on sijaittava tarpeeksi lähellä käyttäjiään. Tämä luo tiettyjä vaatimuksia erityisesti äänieristykselle.
Työtiloilta vaadittava äänieristys on käytännössä sellainen, että työtilat voidaan sijoittaa suoraan työasemien viereen toimistossa ilman, että niiden ulkopuolella työskentelevät henkilöt kuulevat työtilassa käytäviä keskusteluja. Tämä on erityisen tärkeää tarpeen mukaan käytettävien yhden hengen puhelinkoppien osalta.
ISO 23351-1 on uusi standardi, jonka avulla voidaan mitata työtilojen ääneneristyksen kokonaistasoa ja esittää puheäänenvaimennukseksi kutsuttu yksi luku, joka kuvaa työtilan tarjoaman puheyksityisyyden tasoa. Tasoltaan 30 desibelin puheäänenvaimennus vastaa käytännössä edellä mainittua äänieristysvaatimusta. Jos äänieristys on tätä heikompi, työtilat on sijoitettava kauemmas niiden ulkopuolella työskentelevistä henkilöistä.
Äänieristyksen lisäksi huomioon on otettava myös työtilojen sisäinen akustiikka. Huono sisäinen akustiikka vaikeuttaa puheen kuulemista puhelujen ja kokousten aikana. Lisäksi se saa ihmiset korottamaan ääntään, mikä puolestaan heikentää yksityisyyttä.
Sisätilojen akustiikkaa kuvataan tavallisesti kaiunta-ajan avulla. Valitettavasti Frameryn työtilojen kaiunta-aikaa ei ole mahdollista testata luotettavasti niiden pienen koon vuoksi. Työtilojen sisällä olevien äänieristysmateriaalien pinta-ala ja paksuus ovat kuitenkin hyviä mittareita työtilojen akustiikan tasosta. Äänieristyksen tavoin tärkeää on myös testata työtiloja käytännössä ja varmistaa, että puhe kuulostaa luonnolliselta niiden sisällä.
Kuinka monta äänieristettyä työtilaa tarvitsen?
Suosittelemme hankkimaan yhden Framery O:n jokaista 10 työntekijää kohden, yhden Framery Q:n jokaista 20 työntekijää kohden ja yhden Framery 2Q:n jokaista 30 työntekijää kohden. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä enemmän tilassa on melua ja mitä enemmän työtilassa käydään ad hoc -keskusteluita, sitä useampaa Frameryn tuotetta tarvitaan.
Mihin minun tulee sijoittaa äänieristetty työtila?
Suosittelemme sijoittamaan tilat keskelle työskentelytilaa, näin on helppo nähdä onko tila vapaa. Lue lisää vinkkejä tilojen sijoittelusta siihen sijoitteluoppaastamme.
Missä voin kokeilla Frameryn äänieristettyä työtilaa?
Meillä on yhteistyökumppaneita kaikissa isoissa kaupungeissa ympäri maailmaa. Ota yhteyttä myyntitiimiimme täältä ja saat sinua lähimpänä olevan yhteistyökumppanin tiedot.
Mistä voin hankkia Frameryn äänieristetyn työtilan?
Meillä on yhteistyökumppaneita kaikissa isoissa kaupungeissa ympäri maailmaa. Ota yhteyttä myyntitiimiimme täältä ja saat selville sinua lähimmän yhteistyökumppanin tiedot.
Kuinka paljon Frameryn äänieristetty työtila maksaa?
Ota yhteyttä myyntiimme tästä ja saat tarjouksen.
Asennus, kokoaminen ja tekniset tiedot
Mitkä ovat tilojen sähköiset tulo- ja lähtöarvot?
Framery O
Tulo: 100–240 VAC, 6.0 A, 50–60 Hz
Lähtö, VAC (pöydän pistorasia): 100–240 VAC, 5.6 A, 50–60 Hz
Lähtö, USB-lataus (TUF): Yhteenlaskettu enimmäislähtö 5A / 5VDC (25 W)
Video Conference Ready:
Tulo: 100-240 VAC, 10.0 A, 50-60 Hz
Lähtö VAC (pöydän pistorasia): 100-240 VAC, 7.0 A, 50-60 Hz
TUF-pikalaturit (Twin USB Fast charger), joiden yhteenlaskettu enimmäislähtö on 5A / 5V DC (25 W)
Framery Q
Tulo: 100–240 VAC, 6.0 A, 50–60 Hz
Lähtö, VAC (pöydän pistorasia): 100–240 VAC, 5.6 A, 50–60 Hz
Lähtö, USB-lataus (TUF): Yhteenlaskettu enimmäislähtö 5 A / 5 VDC (25 W)
Framery 2Q
Tulo: 100-240 VAC, max 10.0 A, 50-60 Hz
Lähtö, VAC (pöydän pistorasia): 100-240 VAC, max 7.5 A, 50-60 Hz
Lähtö, USB-lataus (TUF): Yhteenlaskettu enimmäislähtö 5 A / 5 VDC (25 W)
Millaisia sähköjärjestelmät ovat?
Frameryn tuotteet voi liittää pistorasiaan. Tuotteilla on omat virtalähteet, joista saadaan 12 V DC valaistukselle ja tuulettimille. Valot ja tuulettimet toimivat liiketunnistimella. Tuotteiden sisällä on maakohtaiset pistorasiat mobiililaitteiden lataamiseen.
Kuinka pitkiä virtakaapelit ovat?
Kaikkien Framery tuotteiden virtakaapelit voidaan johtaa ulos äänieristettyjen tilojen alakulmista ja ne ovat 5 metriä pitkät (kaapelin pituus tilojen ulkopuolella on 4,5 m, paitsi 2Q ). Kaikissa tuotteissa virtakaapelin voi johtaa ulos myös katosta.
Minkälaisia virtalähteitä äänieristetyissä työtiloissa on?
Framery One
Pop-up-pistorasia
USB-C-laturi
LAN-portti lisävarusteena
Framery O
Pixel (yksi pistorasia ja tarvittaessa lähiverkkokaapelin läpivienti)
Pixel TUF (yksi pistorasia ja kaksi lataavaa USB-liitäntää), lisämaksusta
Framery Q
Pluto (kolme pistorasiaa)
Pluto, jossa kaksi pistorasiaa ja kaksi USB-liitäntää, lisämaksusta
Framery 2Q
Petra – Tämä pistorasia, jos tilassa ei ole pöytää. Kolme pistorasiaa ja kaksi lataavaa USB-liitäntää
Peak – Tämä pistorasia, jos on pöytä. 4 pistorasiaa, 2 lataavaa USB-liitäntää ja HDMI-pistorasia
Lisämaksusta voi tilata LAN-pistorasioita. Huomioi, että tämä saattaa pidentää tuotteen toimitusaikaa.
Pistorasioiden valmistaja on OE Electrics.
Mitkä sähköosat voi vaihtaa?
Kaikki sähköosat ovat vaihdettavissa, mikäli niissä ilmenee toimintahäiriö. Yhdysvaltoja ja Kanadaa koskeva sähköturvallisuustodistuksemme vaatii, että kummankin tuotteen sähköyksikkö ja pistorasia testataan yhdessä tehtaallamme. Tämä tarkoittaa, että jos jompikumpi näistä osista vaihdetaan, molemmat on vaihdettava. Kaikki muut osat voidaan vaihtaa erikseen. Tämä koskee vain Yhdysvalloissa ja Kanadassa käytettäviä äänieristettyjä tiloja. Kaikkialla muualla sähköyksikkö ja pistorasia voidaan vaihtaa erikseen. Kaikki muut osat voidaan myös vaihtaa erikseen.
Aiheuttavatko äänieristetyt työtilat ja puhelinkopit häiriöitä langattomiin signaaleihin (WiFi jne.)?
Emme ole löytäneet mitään näyttöä sille, että äänieristetyt työtilat häiritsisivät tavallisia langattomia signaaleja.
Framery Onen radiotaajuuksien mittaukset on hyväksytty EU:n ja Yhdysvaltain telehallintoviraston lainsäädännön edellyttämien testien mukaisesti. Järjestelmä ei häiritse muita radiolaitteita.
Mitkä ovat valojen tekniset tiedot?
Framery One
LED-valo katossa
Värilämpötila: 4 000 K
Virrankulutus: max. 24 W
Valaistusvoimakkuus pöytälevyn tasolla: yli 500 lx (100 %)
Framery O
LED-valo katossa
Värilämpötila: 4200 K
Virrankulutus: 1,7 W
O Video Conference Ready
Himmennettävä LED-nauha katossa
Värilämpötila: 4000 K
Virrankulutus: max 9.3 W
Himmennettävä LED-valo
Värilämpötila: 4000 K
Virrankulutus: max. 26 W
Framery Q
LED-paneeli katossa
Valaistusvoimakkuus: Tavallisessa toimistoympäristössä mitattuna valaistusvoimakkuus on yli 300 lx pöytälevyn tasolla. Toimistovalaistuksen suositus on 300–500 lx.
Värilämpötila: 4500 K
Virrankulutus: 3 W
Framery 2Q
LED-paneeli katossa
Valaistusvoimakkuus: Tavallisessa toimistoympäristössä mitattuna valaistusvoimakkuus on 400 lx pöytälevyn tasolla. Toimistovalaistuksen suositus on 300-500 lx.
Värilämpötila: 4500 K
Virrankulutus: 24 W
Voiko ilmastointia ja valaistusta säätää?
Ilmastointia ja valaistusta voi säätää O:ssa ja Q:ssa liiketunnistimen asetusten avulla. Niillä voi säätää tuulettimien nopeutta äänieristettyjen työtilojen käytön aikana sekä tuulettimien nopeutta jatkuvan ilmastoinnin aikana. 2Q:ssa ilmastointia ja valaistusta voi säätää ohjauspaneelista.
Onko mahdollista saada Framery O, jossa on oikeakätinen ovi?
Valitettavasti ei ole. Framery O:hon ja 2Q:hun on saatavilla ainoastaan vasenkätinen ovi. Oven muuttaminen oikeakätiseksi vaatisi merkittäviä muutoksia puhelinkopin rakenteeseen.
Voiko ovista tehdä itsesulkeutuvat?
Framery O:hon on asennettavissa jousisaranat, jotka tekevät ovista itsesulkeutuvat. Saranat eivät sisälly vakiotuotteisiimme, ja saatavilla on vain valkoinen tai musta vaihtoehto.
Tällä hetkellä Framery Q:lle ei valitettavasti ole saatavilla itsesulkeutuvia saranoita. Jos Q:n oven on oltava itsesulkeutuva, neuvottelutilan voi asentaa pieneen kulmaan, jotta painovoima sulkee oven. Framery 2Q ja One ovat itsesulkeutuvia.
Mitkä ovat tuotteiden mitat?
Täältä löydät Framery O:n, Framery Q:n ja Framery 2Q:n mitat. Mitat sisältävät lasiosien mitat, mikäli tietoja tarvitaan teippauksia varten.
Kuinka paljon tilaa äänieristetyt työtilat tarvitsevat?
Framery One tarvitsee 1 220 mm (leveys) x 2 100 mm (syvyys) x 2 400 mm (korkeus) kokoisen tilan. Mittoihin on lisätty minimisuositukset ilmanvaihtoaukoille: 15 cm äänieristetyn tilan yläpuolelle.
Framery O:n kuvitetut tilavaatimukset löytyvät asennusohjeista. Ohjeet ovat saatavilla pyynnöstä.
Framery Q tarvitsee 2 450 (leveys) x 2 100 (syvyys) x 2 350 (korkeus) mm kokoisen tilan. Mittoihin on lisätty minimisuositukset ilmanvaihtoaukoille: 5 cm sivuille ja 15 cm äänieristetyn tilan yläpuolelle.
Framery 2Q tarvitsee 2 450 mm (leveys) x 3 700 mm (syvyys) x 2 420 mm (korkeus) kokoisen tilan. Mittoihin on lisätty minimisuositukset ilmanvaihtoaukoille: 20 cm äänieristetyn tilan yläpuolelle.
Tekniset tiedot
Kuinka paljon äänieristetyt työtilat painavat?
Framery One painaa 357 kg. Framery O painaa 350 kg. Framery Q painaa 630 kg ilman kalusteita. Framery 2Q painaa 950 kg ilman kalusteita.
Mitkä ovat kuljetuslaatikoiden mitat?
Framery Onen laatikon mitat ovat 229 cm (leveys) x 131 cm (syvyys) x 65 cm (korkeus). Framery One on pakattu kahteen laatikkoon, jotka ovat vakiolaatikko ja muunneltava laatikko. Laatikot ovat samankokoiset. Vakiolaatikon ja muunneltavan laatikon mitat ovat pinottuina 229 cm (leveys) x 131 cm (syvyys) x 130 cm (korkeus). Laatikot painavat 438–458 kg. Vakiolaatikko painaa 298 kg ja muunneltava laatikko painaa 140–160 kg.
Framery O:n laatikon mitat ovat 226 cm (leveys) x 71 cm (syvyys) x 116 cm (korkeus). Laatikko tuotteineen painaa 409 kg.
Framery Q:n laatikon mitat ovat 230 cm (leveys) x 102 cm (syvyys) x 135 cm (korkeus). Laatikko tuotteineen painaa 760 kg. Kalusteet toimitetaan erillisellä kuormalavalla, joka painaa 31–97 kg.
Framery 2Q:n laatikon mitat ovat 212 cm (leveys) x 109 cm (syvyys) x 152 (korkeus). Laatikko painaa 760 kg. Lasiosat toimitetaan kahdessa laatikossa, mitkä ovat pinottu ja sidottu yhteen. Molemmat lasilaatikot ovat mitoiltaan 226 cm (leveys) x 106 cm (syvyys) x 25 cm (korkeus). Laatikot painavat 190 kg ja 150 kg.
Mikä tuotteiden virrankulutus on?
Virrankulutus on vakioarvo, joka määräytyy äänieristetyn työtilan sisäisten osien (sähköyksikkö, liiketunnistin, valaistus ja tuulettimet) virrankulutuksesta.
Framery O
5 W käytössä
LED-valo: 1,7 W
Tuulettimet yhteensä: 3,1 W
0,8 W virrankulutus valmiustilassa
Tuulettimet toimivat 25%:lla enimmäistehosta
Framery Q
11,6 W käytön aikana
LED-valo: 3 W
Tuulettimet yhteensä: 8,6 W
Virrankulutus valmiustilassa 2,1 W
Tuulettimet toimivat 25%:lla enimmäistehosta
Framery 2Q
42 W käytön aikana
LED-valo: 24 W
Tuulettimet yhteensä: 18 W
Virrankulutus valmiustilassa 5 W
Tuulettimet toimivat 25%:lla enimmäistehosta
Turvallisuus ja takuu
Mikä on Frameryn tuotteiden käyttöikä ja takuu?
Frameryn kuluvilla osilla (mukaan lukien kaasunostimet, korkeudensäätimet, LED-valot, sähköosat, saranat ja lukot) on takuu. Säännöllinen kunnossapito pidentää äänieristetyn työtilan käyttöikää huomattavasti. Kunnossapito sisältää yksikön säännölliset huollot (ruuvien kiristys, saranoiden säätö jne.) ja kuluvien osien vaihtamisen.
Millaisia sertifikaatteja tuotteilla on?
Frameryn laadunhallintajärjestelmä täyttää ISO 9001-, ISO 14001- ja ISO 45001- standardien vaatimukset. Kaikki Framery-tuotteet ovat CE-merkittyjä.
Frameryn CE-merkintään liittyvät seuraavat EY-direktiivit:
pienjännitedirektiivi (LVD) 2006/95/EY
sähkömagneettista yhteensopivuutta koskeva direktiivi (EMC) 2004/108/EY
vaarallisten aineiden käyttöä rajoittava direktiivi (RoHS) 2011/65/EU
ekologista suunnittelua koskeva direktiivi 2009/125/EY
radiolaitedirektiivi (RED) 2014/53/EU.
Lisäksi valtuutettu testauslaboratorio SGS Finland on testannut tuotteidemme sähköturvallisuuden ja havainnut sen täyttävän CB-vaatimukset. Tämä ilmenee CB-testisertifikaatista. Tuotteemme ovat myös NRTL-sertifioimia Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Kuinka hyvä sisäilman laatu on?
Tuotteiden sisäilman laatu testattiin Teknologian tutkimuskeskus VTT:n valtuutetussa testauslaboratoriossa ja sen havaittiin olevan selvästi M1-päästöluokituksen rajoissa. Testiraportti on saatavilla pyynnöstä.
Ovatko Frameryn tuotteet ympäristöystävällisiä?
Kyllä ovat. Tuotteet on valmistettu pääasiassa koivuvanerista, joka on uusiutuva materiaali. Käytämme vaneria, joka tuotetaan joko Suomessa tai naapurimaissa, ja kaikilta toimittajiltamme vaaditaan FSC- tai PEFC-sertifiointi.
Myös monet muista materiaaleistamme ovat kierrätettyjä tai kierrätettäviä. Tuotteissamme käytetty akustinen vaahtomuovi ja sisustushuopa ovat 60–70-prosenttisesti kierrätettyjä. Myös merkittävä osa kaikesta teräksestä, alumiinista ja lasista kierrätetään niiden valmistusprosesseissa.
Tuotteemme ovat erittäin energiatehokkaita. Käytön aikana Framery O:n normaali virrankulutus on 4,82 wattia ja Framery Q:n hiukan alle 12 wattia. Kymmenen Framery O:ta käyttää siis vähemmän energiaa kuin yksi 60 watin hehkulamppu.
Ovatko äänieristetyt työtilat turvallisia maanjäristyksen sattuessa?
Frameryn osalta seismiset vaatimukset liittyvät yleensä tuotteidemme kykyyn pysyä pystyssä maanjäristyksen sattuessa. Tuotteet voi tarvittaessa kiinnittää lattiaan käyttämällä ankkuripultteja ja lattiamoduuleissa olevia säätöruuvien reikiä. Ohjeet ovat saatavilla pyynnöstä.
Entä paloturvallisuus?
Framery O-, One-, Q- tai 2Q-tuotteissa ei käytetä helposti syttyviä materiaaleja. Tuotteidemme kaikkien pintamateriaalien, verhoilujen ja akustiikkamateriaalien paloturvallisuus on testattu ja luokiteltu joko kansallisten tai kansainvälisten standardien mukaisesti. Ulkopinnan metallipaneelit ja ääntä vaimentava laminoitu lasi ovat laadultaan sellaisia, että ne voivat pysäyttää kuumuuden ja tulen. Kehyksillä, joissa on laminoitu pinta, on IMO:n sertifiointi (Ranskan merenkulkuviranomaiset). Käyttämämme akustinen vaahtomuovi vastaa standardin EN 13501-1 luokkien B-s1, d0 vaatimuksia, akustinen huopa standardin EN 13501-1 vaatimuksia ja lattiamatto standardin EN 13501-1 luokan Bfl-s1 vaatimuksia. Tovi-jakkaran istuimessa käytetty puristevaahtomuovi vastaa CA TB 117:2013:n vaatimuksia. Verhoilussa käytetty kangas vastaa standardien BS EN 1021-1 ja 1021-2 laatuvaatimuksia. Framery Onen sisäpaneeli täyttää ASTM E84 -luokan A vaatimukset.
Tarvitaanko äänieristettyihin työtiloihin sprinklerit?
EU:n valtuuttaman tarkastuslaitoksen Inspectan mukaan Framery O:hon, Oneen, Q:hun tai 2Q:hun ei tarvitse asentaa sprinklereitä. Tämä lausunto perustuu seuraaviin seikkoihin:
Mikään tuotteista ei ylitä yhden sprinklerin kattamaa 9–12 neliömetrin aluetta
Tuotteet eivät sisällä mitään helposti syttyviä materiaaleja, eivätkä näin ollen lisää ympäröivän tilan palokuormaa estämällä sen sprinklereiden toimintaa. Tuotteita voidaan pitää siirreltävinä kalusteina sellaisten rakennuksen rakenteiden sijaan, joille sprinklerivaatimukset on yleensä määritetty.
Inspectan Framery O:ta, Onea, Q:ta ja 2Q:ta koskeva lausunto on saatavilla pyynnöstä.
Tuotteisiimme voi kuitenkin asentaa sprinklerit, jos ne vaaditaan paikallisten säädösten takia. Framery ei toimita eikä asenna sprinklereitä, eikä ota vastuuta niiden asennuksesta. Täältä löydät sprinklerin asennusohjeen Framery O:ta varten, täältä Framery Q:ta varten ja täältä Framery 2Q:ta varten.
Mikä on ilmavirtauksen määrä äänieristettyjen työtilojen sisällä?
Framery O
Ilman kokonaisvirtaus on 21,5 l/s (77,4 m³/h)
Framery Q
Ilman kokonaisvirtaus on 66 l/s (237,6 m³/h) (ennen uutta ilmanvaihtosäleikköä ilmavirtaus oli 60,1 l/s)
Ilmoitimme aiemmin huomattavasti pienemmän ilmavirtauksen kummallekin tuotteelle. Tämä johtui siitä, että mittaukset tehtiin menetelmällä, jota käytetään yleensä huomattavasti suurempien tilojen ilmavirtauksen mittaamiseen. Tällä hetkellä käytämme tuotteisiimme paremmin soveltuvaa menetelmää ja aiempaa tarkempia mittausvälineitä.
Framery 2Q
Ilman kokonaisvirtaus on 121,1 l/s (256,5 m³/h)
Kuinka paljon tuulettimista aiheutuu melua?
Tuulettimet eivät lisää merkittävästi melutasoa tavallisessa toimistoympäristössä. Tuulettimet ovat äänieristettyjen työtilojen päällä, joten ne ovat mahdollisimman kaukana työtilojen lähellä työskentelevistä ihmisistä. Tuulettimien aiheuttama melu on mahdollista minimoida säätämällä niiden nopeutta, mikä puolestaan vaikuttaa äänieristettyjen työtilojen sisäiseen ilmavirtaukseen. Myös äänieristettyjen työtilojen sijoittamista matalan katon tai kovapintaisen ilmastointiputken alapuolelle on vältettävä, koska nämä rakenteet voivat lisätä tuulettimen melua heijastamalla ääntä.